Long time, no see

Paremminhan tuota ei olis voinu alottaa, uusi vuosi, uudet kujeet. Olin jo melkein unohtanut että täältä löytyy tämmöinenkin. Kirjoittelen puoliunessa tästä naapurista. Paljon on ehtinyt tapahtua, hyvässä mielessä.

Uuden vuoden menu. Ammuttiin raketteja, Peukun kaveri oli yökylässä, valettiin uuden vuoden tinat ja lupauksia omalta kohdalta oli herkkulakko, tupakanpolton lopettaminen sekä hiusten värjäys sekä leikkaaminen pannaan. No kaikki muut on mennyt pipariksi paitsi hiustenleikkuu ja nyt ollaan vasta helmikuussa. Sanoisinko että on sentään joku noista pitänyt, hyvä niin :D

 Viime vuodelta mainittavia asioita on että toinen kissani Keisari Pontso katosi kesäloman alussa, inhimillisestä erheestä, kisu oli juuri leikattu paria viikkoa aikaisemmin ja hormonit hyrräsi, ikkuna oli jäänyt auki.
   Siinä vaiheessa kun ensimmäiset pakkaset tulivat, olin jo luopunut toivosta. Yksi päivä intuitio puuttui peliin joulukuussa, juttelin N:än kanssa siitä että jos Pontso ei löydy, toista kissaa ei hankita. Samalla bussissa kävin kurkkaamassa Viikin löytöeläintalon sivuja ja siellä oli ihan Pontson näköinen kissa. Tarkastin kotona asian mutta naaman raita oli piirun verran erinäköinen ja karva oli pari milliä liian pitkä. Innostuksen jälkeinen suru iski ja päädyin facebookista selailemaan erilaisia sivuja joissa ilmoitetaan kadonneista/löytyneistä eläimistä ja sitten se iski, Pontso oli löytynyt ja ilmoitus oli pari päivää vanha, itkin ja tärisin onnesta ja pistin kaikesta mahdollisesta viestiä perheelle joka sen oli löytänyt, pistin jopa kuvia. Tarinalla oli onnellinen loppu ja Pontso on nyt turvallisesti kotona

Syntyjä syviä

Aurinkoinen lauantai, ah! Harmi vain että istun sisällä klo 14.30 asti. Kassan takana kirjoittelen ja mietiskelen. Mikä on elämän tarkoitus? Kun vanhana istut ja muistelet menneitä, mietitkö sitä että menestyitkö? Painoitko duunia huomaamatta läheisiäsi tai heidän ahdinkoaan? Veditkö koko elämäsi pää sekasin? Teitkö mitään minkä halusit toteuttaa? Jäisitkö kaipaamaan tai katumaan mitään mitä et pysty muuttamaan? Jos nyt kuolisin, mitä asioita jäisin kaipaamaan? Mikä on tapa jolla tahtoisit kuolla?

Kun mietin omaa elämääni, paljon on vielä tekemättä mutta olen saanut lottovoiton elämän kierossa arpapelissä. Siunauksena ystäviä jotka auttavat ja tukevat jos tuntuu olevan ongelmia, joiden kanssa voi itkeä silmät punaiseksi tai nauraa mahan kipeäksi, ihan mahtava perhe, sisarukset tärkeitä, omien teidensä kulkijoita sekä lemmikkejä unohtamatta, mitä tekisin ilman näitä?

Henkilökohtaisesti olen ihminen jolle voi avautua jonkun vaikeuden kohdatessa, luotettava nojapuu johon turvautuessa ei tarvitse pelätä kaatumista. Poikkeuksia on mutta siihen pystyn vain kommentoida että niinhän se metsä vastaa niinkuin sinne huutaa.

Spontaani, elämän iloinen, positiivinen? Check. Onhan mullakin ollut huonot aikani mutta muistakaa että sen hetkinen tunne on ohimenevää ja esim. Uni, ruoka, liikunta sekä oikea seura nostaa fiiliksen ylös.

Loppukevennykseksi: älkää murehtiko raha-asioista, edesmenneen mummini (rauha hänen sielulleen) sanoja lainatakseni rahaa on pankit täynnä. Sitä menee mutta aina tulee lisää.

Nauttikaa elämästä! (ei sitä meilläkään ole oltu päivääkään syömättä vaikka isompia hankintoja on tehty)

:)

Asiat jotka ovat itsestäänselvyyksiä, joiden merkitys katoaa helposti

"Mother is god in the eyes of a child"

Toivon että jokainen äiti voisi hetkeksi pysähtyä kuuntelemaan lastaan. Sulkea oman hajuherneensä syvälle syliin ja kertoa kuinka paljon tämä merkitsee. Lapset uhmailee, kiukuttelee, hajottaa tavaroita, sotkee ja "raastaa" hermoja, ehdottomasti.

Kiitos vesirokon, olen ollut viikonpäivät kotona. Olen nauttinut täysin rinnoin. Olen viettänyt tyttäreni kanssa laatuaikaa yhtä pitkään viimeksi huhtikuussa, ennenkuin aloitin työt. Kuinka paljon olenkaan nauttinut tästä ajasta. Myös rakas kihlattuni N on ollut meidän kanssa tämän koko ajan. Tosin tänään herra lähti aamulla kouluun.

Miten kuvailisin äiti-tytär-suhdetta? En mitenkään. Sanoin kuvaamaton tunne jonka vain äiti voi tuntea. Tunteet on koettu laidasta laitaan molemmin puolin mutta hetkeäkään en vaihtaisi. Toi tyttö on mulle kaikki kaikessa. Oon taistellu tähänkin asti että neidillä on hyvä olla ja myös aijon niin tehdä jatkossakin. Ristiriitaista kun puhuin tuosta yhteisen ajan puuttesta. Teen pienetkin asiat että neitosella on kunnossa ilman että tarvitsee sossun luukulle asti lähteä.

Miten noin paljon voi mahtua rakkautta pieneen ihmiseen? Enkä tarkoita pelkästään itseäni kohtaan vaan kaikki se rakkaus, sympatia, kaipuu. Kun ajattelee omalle kohdalle, kuinka läheisiä esimerkiksi itselleni on ollut tätini tai enoni? Se miten paljon Peukku rakastaa esimerkiksi myös tätejään on sanoinkuvaamaton, joka päivä tämä pieni ihminen kertoo minulle jopa puoli vuotta vanhoja asioita mitä on tapahtunut. Toiveena asian johtavan jälleennäkemiseen

Valoa kohti

Mun parempi puoliskoni teki yllärin: kävi hakemassa puuttuuvat lamput (sekä DVD-bluray soittimen) asuntooni. Viime talvi vedettiinkin puoli valaistuksella kun noita kattolamppuja ei ollut. Saatiin kummityttöni äidiltä hieno suihkuverho ja pyykinkuivausteline. Nyt ei puutukkaa kuin keittiön tuolit jotka haen siskoltani kun kerkeän niin asuntoni on täydellinen. Eihän siihen mennyt kuin vuosi :D kohta tatskaa sekä illalla Henkien kätkemä + tortilloja. Semmoinen kiva pieni ylläri vielä että peukalopotilla on nyt sit vesirokko eli ensi viikko menee saikulla

Pitää vielä mainita, olin pari yötä sitten naapurissa yökylässä Peukun kanssa. Kivaa oli, katsottiin Dark shadows sekä Puhdistus ja aamulla sitten kun piti lähteä töihin, iski sitten mahtipontinen migreeni. Tuli saikkupäivä ja kotiin nauttimaan päänsärystä.

Heissulivei!

Syksy on viimein saapunut ja uudet raikkaat tuulet puhaltaa. Aamut ovat ruvenneet pimenemään ja on paljon kylmempi. Olen oikeasti iloinen siitä.

Sain muuten aikaan jotain mitä on pitänyt tehdä pitkän aikaa. 2014 toukokuussa tulee kaksi vuotta siitä kun sain B-luokan ajokortin ja ensi kuussa olisi entinen 2.vaihe eli nykyinen syventävä vaihe jonka jälkeen saan sitten "pysyvän" kortin. Sitä siis odotellessa.

Rakastan syksyä kun ei ole kuuma, märkä tai liian kylmä. Puut saa ruskan lehtiin. Ainoa mikä voi viedä mieltä alas on pimeys mutta illalla sekin helpottaa kun saa villasukat jalkaan, teekupin käteen ja käpertyä rakkaan kainaloon. Ja sitten iskee se teen sekä toisen ihmisen ruuminlämmön aiheuttama hiki.

If u laught, I laught. If u cry, I cry. If u jump off the bridge, i'll get the boat and save your retardet ass <3

Syvennymme tällä kertaa kaverisuhteiden ihmeelliseen maailmaan. En yleensä pistä ystäviä tai kavereita arvojärjestykseen mutta on mulla pari ihmistä jotka tietävät minusta kaiken sekä ovat vaikeina aikoina ollut mulle tuki ja olkapää. Kyseiset ihmiset tunnistavat itsensä kyllä.

Idea postaukseen syntyi siitä kun paras kaverini Gina tuli riksusta viikonlopuksi meille. Hitto mulla on ollu ikävä sitä. Saman tien ku se eilen saapui meille mä oon nauranu koko ajan ja päässyt kertomaan uusimmat juorut ja kaikki mikä ärsyttää. En oo nähny sitä kun viimeks pari päivää meijan Amsterdam-reissun jälkeen joka oli myös eka kerta kun oltiin ilman aikuisia ulkomailla, siitä postausta myöhemmin. Meijan huumorintaju, jutut, kiinnostuksen kohteet (paria lukuunottamatta) matchaa yks yhteen täydellisesti. Parasta on varmaan se että mun ei ikinä tarvi piilotella mitä mä tunnen. Voin kiukutella ihan rauhassa jos siltä tuntuu.

Mutta siis eilen kun pääsin töistä, Gina oli menny mun luo valmiiks oottamaan. Menin kotiin, vaihdettiin pikaisesti kuulumiset jonka jälkeen haettiin peukku päivähoidosta ja lähdettiin kuskaamaan sitä mummilaan koska itselläni oli tänään töitä. Jäätiin itikseen sitten pörräämään josta sitten tarttui mukaan i <3 (viiksien kuva) sekä lökärit. Käytiin syömässä ja sitten kihlattuni liittyi seuraamme jonka jälkeen lähdettiin käymään Anttilassa, vessanmatto, peilitarroja, dödö sekä eyeliner tarttui matkaan, siitä sitten kaupan kautta kotiin.

Tänään Peukku mummilasta, ja vähän tatskaduunia niin päivä pulkassa

Kirjoittelee Ahkera työntekijä

Olen onnellinen nanny

Mitäs kuuluukaan? No tosi hyvää :) kirjoittelen täältä lapsosten keskeltä. Olen järjestänyt rakkaalle kummityttöni äidille ja hänen miehelleen vähän tekemistä tulevan hääpäivän sekä vähän synttärilahjaksikin täksi päiväksi ja ilmoittauduin sitten hoitamaan kummityttöäni sekä isosiskoaan. Oma peukkuni tietenkin mukana ja kaikki on suunniteltu alusta loppuun herran kanssa: syömään ja mun luo yöksi. Kuulostaako liian simppeliltä? No ei todellakaan, herrasväkeä odottaa siellä pieni ylläri mun kauppareissun jäljiltä. Kuvina lisää ja olen ylpeä että jaksan suunnitella sekä toteuttaa, toivoton romantikko kun olen. Ihana nähdä miten monta yhteistä vuotta pari on viettänyt ja olen sitä mieltä että hääpäivä on enemmän kuin ansaittu. Ja kyllä minäkin hyödyn ja paljon, laatuaikaa  kummitustyttöni kanssa <3 voi pieni päivänpaiste, aina yhtä hymyä <3

Iltatoimille ja nukkumaan

Kata